Mitä Asiakkaat sanovat?
-
Uudistimme valaistusta EN-standardin mukaiseksi. Saavutettu energiansäästö yli 80 %.
Kohteessa muutettiin valaistuksen määrää vastaamaan tilan nykykäyttöä ja EN standardeja, jolloin pystyimme muutoksen yhteydessä vähentämään n. 50 valaisinrunkoa. Muutoksesta johtuen kyseisessä tilassa saavutettiin huikeat yli 80 % energiansäästöt. Kohteessa dokumentoitu kulutusmittaus Ouman etäluettavalla sähkömittarilla: Loisteputkisarjassa energian kulutus yhdellä 1500mm loisteputkella 73-75W ja vastaavasti G-lite valoputken kulutus on 20,8W
Petri Jäväjä - Nokian Renkaat Oyj -
Palvelu ja eurosäästöt ilman investointeja kuukausimaksulla
Resursseja lamppuvaihtoon ei ole ja näin saamme toteutettua sen järkevästi ilman lisäkustannuksia.Kokemukset säästöistä ja valojen toimivuudesta olivat kaiken kaikkiaan niin positiivisia, että päätimme laajentaa Led-valaistushanketta Greenled Oy:n kanssa vaiheittain koko ketjuun. Nyt toteutettuja myymälöitä on jo useita eri puolella Suomea. Hyvän ja riittävän valon ohella Makuunille on tärkeää se, että Greenled ottaa hoitaakseen valaistuksen kokonaisuudessaan. Päätöstämme helpottavana tekijänä oli myös se, että yhteistyössä Greenled Oy:n kanssa energian säästämiseen ei tarvitse investoida./p> Veli-Matti Haapalainen, aluepäällikkö - Makuuni Oy
-
Palvelu, ympäristösäästöt ja kestävä kehitys
Meille itsellemme on tärkeää omassa toiminnassamme palvelun toimivuus ja näemme yhteistyön osaltamme järkeväksi Greenled Oy:n kanssa, että he valaistuksen ammattilaisina toteuttavat meille valaistuksen. Aivan ensiksi siirryimme itse pääkonttorissamme G-lite™ LED-valaistukseen ja tavoitteemme on muuttaa kaikki 36 toimipistettämme toimimaan ympäristöystävällisellä G-lite™ LED-valaistuksella.
Yhtä tärkeänä näemme yhteistyön Greenled Oy:n kanssa kestävän kehityksen kannalta ja tästä syystä olemme sopineet myös yhteistyösopimuksen Greenled Oy:n kanssa, missä SOL on sitoutunut hoitamaan Greenled Oy:n myymien kohteisiin ylläpidon Uudellamaalla. Näemme, että LED-valaistus ei ole enää tulevaisuutta, vaan tätä päivää, joka tulee yleistymään asiakkaidemme valaistuksessa merkittävästi lähivuosina. Yhdessä Greenled Oy:n kanssa pystymme olemaan mukana eturintamassa ja kestävässä kehityksessä.
Marco Sivonen, liiketoimintajohtaja - SOL-Palvelut Oy
-
Energiansäästö, ISO 14001-ympäristösertifikaattia varten
Olimme aivan ensimmäisiä 2010 alkuvuodesta LED-valaistukseen mukaan lähteviä yrityksiä. Näin jälkikäteen tarkasteltuna päätös on ollut hyvä. Muutostyö sujui nopeasti ja pari-kolme sammunutta valoa on käyty vaihtamassa, tai korjaamassa. Valoteho ja -väri vastaavat täysin LED-valaistusta edeltävää tilannetta ja niitä säästöjäkin on syntynyt. Kaikki ovat olleet lopputulokseen tyytyväisiä. Meille on myönnetty alkuvuodesta 2010 ISO 14001-ympäristösertifikaatti. Olemme luonnollisesti sitoutuneet sen kriteereiden täyttämiseen, joista yhtenä tärkeänä osana on terminaalitilojen energiansäästö.
Markku Pöykiö, liikennejohtaja - Oulun Autokuljetus Oy -
Todennetut säästöt ja helppous
Teimme ensin Greenled Oy:n kanssa kokeilun yhden leipomokiinteistön osalta kesällä 2010. Kun olimme todenneet valotehon ja -värin oikeaksi, sekä säästöt syntyneeksi, teimme päätöksen valaistusmuutoksesta myös kolmen muun kiinteistömme osalta ja niihin työstettiin Greenled Oy:n toimesta suunnitelmat ja aikataulut. Näistä kiinteistöistä yksi on uudisrakennus. Edellä mainittujen kriteereiden ohella on helppous sellainen asia, jossa Greenled Oy:n tarjoama kokonaispalvelu sopii meille erinomaisesti.
Haluamme keskittyä omissa tuotteissamme ja toiminnassamme jatkossakin erinomaiseen makuun ja laatuun, mutta toki meitä energiansäästö kiinnostaa, varsinkin kun energian hinta on kaiken aikaa nousussa.
Timo Kyllinen, toimitusjohtaja - Huovisen Leipomo
